Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ääninen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ääninen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Desanttejakin vastaan Äänisellä



1.6.-42 Merivoimien sodanajankokoonpanon muutosten yhteydessä Äänisen länsirannan puolustuksesta vastanneesta 4.RannikkoPrikaatista tuli Rannikkotykistörykmentti 14 ja Rannikkotykistrykmentti 4.   Jälkimmäinen eli RTR 4 toimi kartan käsittävällä alueella ja sen esikunta siirrettiin 21.7 Äänislinnasta Kallioon (joka näkyy kartan keskivaiheilla). Josta se jo tosin 11.9 siirrettiin Ruoppajoelle. Rykmentti vastasi käytännössä koko länsi Äänisen puolustuksesta 110 kilometriä pitkällä rintamalla. Yksi tärkeimmistä tehtävistä oli vihollispartioiden ja desantttien torjuminen joten tukikohtien pitkien etäisyyksien vuoksi esimerkiksi talvella tehtiin, nimeen omaan luonais Äänisen rannikon tuntumaan jäälle majoja joiden kautta omat partiot tarkkailivat liikkeitä jäällä. Kartassa olevat merkinnät Äänisellä M2-M8 saattavat olla näitä majoja (tai maaleja?). Lisäksi kartasta löytyy Kallion Linnake sekä sen ympärillä paljon tuliasemamerkintöjä F-kirjaimella alkaen. 32.TK on merkitty myös Kallion alueelle. 32. TorjuntaKomppania oli ryhmittynyt Kallion alueelle ja se kuului Äänisen rannikkoPrikaatiin. Se alistettiin vetäytymisen alkaessa 7.divisioonalle jonka komentaja alisti sen RTR4/I linnakkeistoon.

Viidestä pikakenttämittaus kartasta,yhdestä Neuvostoliittolaisesta karttakopiosta ja parista omatekoisesta muodostuva karrtakokonaisuus.





Kulikanniemi josta ainakin vihollispartiot yrittivät useaan otteeseen linjojen läpi sekä M2 (Vartiomaja?)

tiistai 1. toukokuuta 2012

VII Armeijakunta hyökkää

















Pikakartat Säämäjärvi-Petroskoi d,e,f , Suoju1sekä TT-Kartta Kontupohja nro.1


Kartat laadittu 21-27.9-41. VII Armeijakuntaan kuuluva 4.divisioona komentajanaan jääkärieversti Kaarlo Viljanen eteni Petroskoin kaakkoispuolella Säämäjärvelle johtavan maan- ja rautatien suuntaisesti kohti Suojujokea ja Kontupohjaa. Heikon hyökkäysmenestyksen vuoksi armeijakuntaan oli liitetty myös 11.divisioona joka eteni Suojujoen etelä (itä) puolella kohti Petroskoita. 4.D:n JR25,4,26 ja Kev.os.14 etenivät Suojun pohjoispuolella kohti Bessovetsiä johon JR5 pääsi 1.lokakuuta ottaen yhteyden 11.divisioonan I/JR8 yhteen komppaniaan (2.k?) joka oli edennyt joen toiselta puolelta. Bessovets oli vahvasti miinoitettu sekä siellä sijainnut lentokenttä oli tuhottu. Vihollinen tuhosi joen ylittävät sillat ennen perääntymistään mutta jo seuraavana yönä Pion.P.2 ja 6.SiltaK rakensivat 54 metrisen ponttoosillan ja 4.divisioonan joukot pääsivät etenemään kohti Plaksinosaarta vapauttaen 11.divisioonan joukot. Plaksinosta joukkojen piti tiedustella Uksjärvestä taasen etelään lähtevän Suojun ylimenoon sopiva paikka.



IK-PIKAKARTAT jotka on kuvattu 13.9 kuvaavat ylimenopaikkaa ja siihen on merkitty myös vihollisen tuliasemia sekä hyökkäysajankohdat sekä etenimistasa ennen hyökkäystä. JR5 1.pataljoona teki ylimenohyökkäyksen Plaksinonsaaren pohjoispuolella "Ylijoella"Klo.4.30 (kartassa merkintä H=4.30) kyseisessä kohdassa 5.10 mutta sivustaan hyökkäävä osasto Uksjärvellä epäonnistui ja pysyvä sillanpää Suojujoella saatiin seuraavana yönä II/JR25 suorittamana. JR25 edetessä myöhemmin kohti pohjoista se sai niskaansa useamman kerran omaa tykistötulta. (voisiko olla harjoitusta koska II/JR25 oli epäonnistunut Uksjärven maihinnousussa koska joukot eivät uskaltaneet nousta veneeseen...). Kartasta löytyy myös merkityt kelloajat klo 2.00, klo 4.00-4.20, klo 4.20-4.30. Kyseiset kelloajat viittaa tykistövalmisteluihin. Tykistöstä ylimenoa olivat tukemassa JR5:selle III/KTR 1 ja Rask.Psto 30. Artikkeli Suojujoen ylityksen jälkeen löytyy tästä


http://sotakartat.blogspot.com/2012/02/ik-pikakartat-suojun-as-3kpl.html

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Sotasaalista



Petroskoi



Kartta Petroskoi-Suojujoki ym


Leima Puolustusvoimat 1029


Peitenumero 1029 takana on Topografipataljoonan esikunta. Topografipataljoona perustettiin Päämajanalaisen topografiosaston "fyysiseksi kartanvalmistajaksi". Pataljoona sijoitettiin Kajaaniin ja sitä komensi A-Paulaharju. Kyseinen kartta on venäläistä alkuperää oleva sotasaaliskartta. Sotasaaliskartat olivat Topografiosastolle haluttua tavaraa ja niitä vaihdettiin esim. saksalaistenkin kanssa aina Ukrainasta Jäämerelle. Venäläisiä karttoja käytettiin paljon suoraan painettuna sekä omiin ilmakuviin verraten uusien karttojen valmistukseen. Sotien loputtua Neuvostoliitto vaati sotakarttojen luovuttamista heille ja niitä luovutettiinkin kymmeniä junavaunullisia. Kaikkea ei tietenkään saatu kerättyä ja hyvä niin. Allekirjoittaneenkin kokoelmasta löytyy rapiat kaksisataa kappaletta.


perjantai 20. huhtikuuta 2012

Ääninen

22 osasta koostuva karttakokonaisuus koko 170x170cm. Ollut nähtävästi jonkin komentopaikan seinällä?

Petroskoi eli Äänislinna

Vytegra ja Mariankanava
Kartta koostuu 22 eri kartta-osasta (170x170cm) ja käsittää lähes koko Äänisjärven. Myös "Taka"Äänisen kartoissa on Suomenkieliset paikannimet vaikka alue pysyikin vihollisen hallussa koko sodan ajan. Äänisen taakse tehtiin useita tiedustelupartioita talvella jään yli ja kesällä kävellen ja lentokoneilla vieden. Muunmuassa tunnetut kaukopartiomiehet Olavi Paukkunen ja Paavo Suoranta tekivät partiomatkoja Vytegran alueelle vuosina 42-43.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Onnistunut vetäytyminen


Säämäjärvi-Sotjärvi kannas.


Vänrikki Salminen, ylempänä Miettinen

Hyrsylänmutka

Äänislinnasta länteen, ensimmäinen viivytyslinja "2"
Itä-Karjalan Kartaston yhteenliimatut osat 8kpl "Säämäjärvi-Sotjärvi kannas"

Osasto Kesämaa muodostettiin Äänisen Rannikkoprikaatista maasotaan soveltuvaksi sotatoimiyhtymäksi suojaamaan vetäytymistä Äänislinnasta länteen. Osastoon kuuluivat Os.Kesämaa (Erillinenpataljoona 2, rannikkopataljoonat 3 ja 4) sekä Rannikkotykistörykmentti 4 muutettuna kenttätykistöksi ja Rannikkoilmatorjuntapatteristo 4. Kartassa näkyy Prikaatin etukäteen tiedustelemat viivytysasemat Jessoila-Äänislinnantiellä numeroituna 2-16.
 25.6 Prikaatin kuormastot lähti kohti Säämäjärveä ja viivytystaistelut alkoivat.
JR56 ja ER.P 11 käskettiin auttamaan ja  ottamaan Ään.RPr:n viivytysjoukkoja vastaan Säämäjärvi-Sotjärvikannaksen länsipuolelle. Kartassa merkityt Vänr.Salminen (Sotjärven pohjoisrannalla) ja Miettinen (Veskelyksen koillispuolella) kuuluivat JR56:seen. Salminen toimi 1.pataljoonan jääkärijoukkueen johtajana ja joukkue sai rykmentin komentaja "Motti" Matti Aarniolta lempinimen "Salmisen porukka" joka toimi nopeasti ja hyvin iskujoukkona missä apua tarvittiin. Miettinen taas viittaa III/JR56 komentajaan Lauri Miettiseen.
 Säämäjärveltä joukut vetäytyivät lopulta 2.-3.7 yöllä Jessoilaan päävoimien yhteyteen. Neuvostojoukkojen pääeteneminen ei tapahtunutkaan kyseistä kannasta myöten vaan saatuaan Säämäjärven itäpuolen haltuun joukot aloittivat etenimisen järven pohjois kautta.Tämä aiheutti suomalaisjoukoille pahan tilanteen koska oli uskottu vihollisen etenevän kannaksen kautta ja pohjoisessa oli pieni joukko vastaanottamassa vihollista. 7.7 Ään.RPr käskettiin siirtyä Haminaan ja sieltä edelleen Karjalankannakselle.
Karttaan on lisäksi merkattu pohjoisemmaksi pääteiden kuntoa esim.Hyvä,hevos jne. Esim. JR56 vetäytyi Maaselänkannakselta kyseisiä teitä pitkin.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Suunu saavutettu!




Tykistökartta
Kyseisiä karttoja valmistettiin "pikana" oikaisemattomista ilmatiedustelukuvista. Kirjainlyhenne T.T tarkoittaa"tähystys-ja tulenjohtokartta", ja niitä valmistettiin hyökkäyssuunnan mukaisesti yleensä esim. teiden suuntaisesti. Suunujoen tasolle joukot pääsivät lokakuun puolenvälin aikoihin. "Taistelut Suunujoesta" kestivät noin kaksi viikkoa ja siihen osallistui useita eri joukkoosastoja kuten 11.divisioonan JR29 ja 1.divisioonan  JR56 ja JR60.Pohjoisemmassa eteni Ryhmä Oinonen.

Petroskoin valtaus etelästä.





Kartta kuvattu 13.9 ja valmistettu vain neljä päivää myöhemmin 17.9. "pikakartta" nimensä mukaisesti menikin pikaisesti käyttöön koska Ruben Laguksen joukoista muodostettu Osasto Björkman sai Lagukselta käskyn 25.9  hyökätä Uuteenselkään ja katkaista Petroskoihin menevä rata ja tietenkin edetä siitä kohti Petroskoita.  5.10 Petroskoi oli vallattu useasta suunnasta tulleilla joukoilla.

IK-Pikakartat Suojun as. (3kpl)






Kartan alueella taisteli 4.divisioona jonka rungon muodostivat JR5 ja JR25. JR5 komentaja oli heinäkuusta -41 tammikuuhun -42 eversi Aladar Paasonen ja rykmenttiä kutsuttiin Aaverykmentiksi. Taasen JR25 komensi everstiluutnantti Ilmari Pallari. Kartassa Uksjärven eteläpäästä lähtevän Suojujoen ylittivät ponttoonisiltoja ja ruuhia käyttäen ensiksi I/ JR5  5.10. Mutta avuksi lähetetty II/ JR25 muodostettu maihinnousuosasto Uksjärvellä epäonnistui heti alussa joten rykmentti jouduttiin vetämään takaisin. Sama II/JR25 suoritti Suojujoen ylityksen vielä samana iltana ja sai pysyvän sillanpään josta 6.10 sinne siirretyn Kev.os.14 sekä JR5 piti jatkaa etemistä kohti Suojun asemaa ja siitä Muurmannin rataa pohjoista kohti. Katkelma kirjasta Jatkosodan historia osa 3 s.157-158 "Kev.os.14 oli siirtynyt Suojun Tsupan kylään ja aloittanut etemisen Muurmannin radalle. Sivuutettuaan Kentjärven eteläpään se sai klo 14.30 kosketuksen viholliseen.(nähtävästi kartassa oleva pun.alue) Vahvasti miehitetty vihollinen pakotti osaston vetäytymään ja hyökkäys uudistettaisiin seuraavana aamuna". Taasen hyökkäys epäonnistui, -katkelma sotapäiväkirjasta "5,30 Osasto oli hyökkäyslähtölinjalla, mutta juuri kun sen tuli alkaa etenemisensä, saatiin alueelle oman tykistön tulta. Mukana olevan tulenjohtueen, luutnantti M******** ja luutn. S*****, ponnistelusta huolimatta sama toistui vielä kolme kertaa, klo 8,30:een asti." Vihdoin osasto pääsi hyökkäämään mutta joutui taas peräätymään hetken päästä vihollisen vastaiskun vuoksi. Osasto siirrettiin seuraavana aamuna reserviin ja hyökkäystä jatkettiin muiden yhtymien voimin kohti pohjoista ja Suunujokea.

Petroskoin valtaus IK-Kartat

Äänislinna kuvattuna ilmasta





                                   (alareunassa näkyy surullisen kuuluisa Väkiviinatehdas)

Kartat kuvattu 13.9 ja valmistettu 23.9.
Kartta kuvaa Petroskoin läntistä ja kaakkoista aluetta. Tälle alueelle oli  syksyllä -41 komennettu 11.divisioona jonka oli tarkoitus osallistua tätä kautta Petroskoin valtaukseen. Prääsäntie suuntaisesti eteni Jr29, komentajanaan everstiluutnantti Paavo Susitaival. Tien eteläpuolella taisteli tietään pisteeseen 76,0 Eversti Martti Ahon komentama jr50 jossa ovat taistelleet myös viitasaarelaiset pääosin ." 30.9 klo. 1.15-2.15 antoi rykm.kom. puhelimitse hyökkäyskäskyn II/JR50 ylittää etumaisilla osillaan Vilgajoen klo 7. I/JR50 ja III/JR50 seuraavat tässä järjestyksessä. III/JR50 valtaa p.107,6:n maaston ja jokilinjan itään ja tiedustelee Suollusmäen suuntaan, I/JR50 valtaa ja katkaisee maantien p.76.0:n tienhaarasta 1km länteen.II/JR50 valtaa tienhaaran p.76.0 etelästä."(katkelma JR50 sotapäiväkirjasta.) Tässä pisteessä JR50 ja tietä edennyt JR29 kohtasivat ja jatkoivat etenimistä kohti Suollusmäkeä joka oli miehitetty 1.10 aamulla. klo 7.15 JR50 vahvistuksena ollut 32.RajaK ilmoitti saavuttaneensa Äänisjärven rannan lentokentän eteläpuolella. Aamupäivällä Petroskoi on vallattu ja nimikin muutettiin Äänislinnaksi.