lauantai 8. joulukuuta 2012

"Kahvikranaatti"



7.k:n Kekkilänniemessä oleva vartio todennut, että 4.12 klo 19 aikaan oli joku pehmeä ammus räjähtänyt niemen vaiheilla ja sen jälkeen ulkona liikkuneet miehet olivat tunteneet silmissään kirvelyä,huulensa tahmeiksi ja kurkussa kuivuutta. Miehet vetivät naamarit päähän. Jälkeenpäin oli pää tuntunut sairaalta. Ilmassa oli tuntunut poltetun kahvin haju. Kss.Ups. Etsi ammuksen putoamispaikkaa, mutta tuloksetta. (Katkelma III/JR29 sotapäiväkirjasta)

Keljan alueelle sijoitettu JR29 oli muodostettu Keski-Suomen alueelta. Komentajaksi määrättiin Jyväskylän Suojeluskuntapiirin päälikkö Jääkärieverstiluutnantti Teuvo Wartiovaara. Rykmentissä taisteli mm. Viitasaaren,Saarijärven ja Konginkankaan miehiä. Kalustopulasta johtuen rykmentistä ei saatu määrävahvuista. Rykmentin III pataljoona sijoitettiin kartan alueelle Keljaan. Joulupäivänä -39 vihollinen teki yllätyshyökkäykset Suvannon ylitse ja sai rannan tuntumasta sillanpäät kolmesta eri kohden, myös Keljan-Runteenmäen alueella 8. ja 9. komppanian saumassa. Oma tiedustelu väitti alueelle päässeen noin joukkueen verran vihollisia. Äkkiä joukkue muuttui komppaniaksi ja se sai pysyvän sillanpään Keljan pelloille. Alueelle alistetttiin vastahyökkäykseen JR30 (Kempin rykmentti) 6.komppania mutta komppania kärsi kovat tappiot ja vastahyökkäys tyrehtyi. Myös samana päivänä yritettiin samaa JR28 III pataljoonan kahdella komppanialla mutta taas joukot vedettiin takaisin kovien tappioiden vuoksi. Illalla JR29 komentaja vapautettiin Keljan alueen puolustuksesta ja alueen otti komentoonsa Taipaleen lohkon komentaja Matti Nurmi.Lopulta alueelle 27.12 komennettu Er.P6 Kapteeni Oiva Saarelaisen johdolla tekemä toinen vastahyökkäys ilman tykistön tukea (tykistöä oli mutta sitä ei saatu sidottua hyökkäykseen) tuotti tulosta ja rajun lähitaistelun jälkeen vihollinen pakeni jäätyneen Suvannon ylitse takaisin. Er.P6 kärsi kovat tappiot hyökkäyksessä, 49 kuoli ja kokonaistappiot olivat n.150. Upseeri tappiot olivat kahdeksan esim. 1. ja 2. komppanian päälliköt kaatuivat.

JR29 tuli 1.1.1940 JR20 (eli uudistetut numeroinnit, eli vanha numero -9)!

Kartassa oleva punainen merkintä kuvaa nähtävästi vihollisasemia ja Runteenmäen ja Pähkenikan välillä on myös pataljoonan komentopaikan merkki. Lisäksi Pähkenikan niemessä on hennosti näkyviä asemapaikkoja.


Oikeassa reunassa näkyy merkinnät.

1.3.1940 otettu ilmatiedustelukuva Suvannosta Kekinnniemen ja Keljan kohdalta. Suvannon eteläpuolella näkyy Lapinlahden kylä. Kekinnniemi yläreunassa jossa oli kiinteät 57mm Kaponier kanuunat 4kpl  sekä kaksi konekivääribunkkeria.

Alkuperäinen ilmatiedustelukuva (Agfa-Lupex)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti