maanantai 11. helmikuuta 2013

Rukajärven jääkärit



Itä-Karjalan Kartaston lehdet P-36-7 ja 8 sekä 19-20. Sotasaaliskartoista painettu suomalainen versio ILMAN suomennoksia. Tilgamannin offset paino 1941. Alueelta ei ollut suomalaisia karttoja ja siten esim. kaikki sotapäiväkirjoissa olevat käskyt ja peitepiirrokset ovat sidottuja kyseisiin karttoihin.

Kartat käsittää Rukajärven eteläpuolisen Ontajärven ja Seesjärven pohjoisosan alueen. Karttaan kirjoitettu paikkoja lyijykynällä esim. Kuusiniemen lossi ja Kuusijärvi (jota yleensä kutsutaan nimellä Elmjärvi ja Jolmajärvi. Tässä kartassa järvet merkitty siten että Elmjärvi on pohjoisosa ja etelässä ”paksumpi” kohta on Jolmajärvi). Kuusniemen eteläpuolella kulki divisioonan raja pisteestä 160.1-”Enmajoen” haara-Ondo-ozero ”e”. Rintamalinja taasen kulki halkaisten Ontajärven pohjois-eteläsuunntaisesti. 14.Divisioonan Rajajääkäripataljoona 6 vastasi divisioonan oikean rajan puolustuksesta apunaan Kevyt os.2. Etelämpänä oli sijoitettu II Armeijakunnan ,myöhemmin Maaselän ryhmän 4. divisioonan RjP.5. Varsinaisia etulinja varustuksia ei ollut ja varmistus perustuikin kenttävartiointeihin ja ahkeraan partiointiin.

Partioita Ontajärven taakse tehtiin paljon ja vahvennettu RjP.6 suoritti vuonna -42 suurella joukolla majuri ”Mäski” Majewskin johdolla tuhoamispartion Maj-Gubaan ja Muurmanninradalle. Partion retki alkoi Rukajärveltä kulkien Kuusniemenlossin kautta aina Pokonvaaraan asti ”omalla puolella” josta lähdettiin etenemään vihollisen puolelle.

14. divisioonaa komensi Eversti Raappana ja divisioona oli suoraan päämajan alainen yhtymä. Maaselän Ryhmää, joka oli myös Päämajan alainen yhtymä, komensi kenraaliluutnantti Taavetti ”Paappa” Laatikainen.

Mielenkiintoisia sotapäiväkirjoja, partiokertomuksia yms.  http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3096103

P-36-7,8,19,20
Vienan kartta jossa näkyy Maiguba


Vienan kartan selityksiä.
Voijärvi-Seesjärvi kannas. Seesjärven länsipäässä pisteessä 119.6 merkitty JSp.

Ontajärvi,Kuusniemi,Korpilahti partioiden luvattu maa... Divisioonien rajan eteläpuolelle kirjoitettu 5, voisi tarkoittaa RjP5:sta.

Jolmajärvi-Seesjärvikannas Jolmajärven etelä kautta Majewskin partio lähti kohti Maigubaa. Paikkaan kirjoitettu lyijhykynällä Salkovaara tms. (Krasnoje Gorka eli Pokonvaara vieressä)

4 kommenttia:

  1. Mielen kiintoisia kartalehtiä.

    VastaaPoista
  2. Hienoja karttoja, isäni oli noissa Ontajärven maisemissa -41 vuoden lopulta kevättalveen -44 eri kenttävartioissa.
    Jolmajärven tarkka kartta kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin sinuun yhteyttä Google+:ssa, mikäli olet kiinnostunut Rukajärven suunnan kartoista. RK

      Poista
    2. Otin sinuun yhteyttä Google+:ssa, mikäli olet kiinnostunut Rukajärven suunnan kartoista. RK

      Poista