lauantai 13. huhtikuuta 2013

Monrepos



Hiekan alue.


Kartta kuulunut Res.Vänrikki O. Rainiolle. Eräs Osmo Rainio menehtyi luutnanttina Jatkosodan alkupuolella palvellessaan JR26:ssa. Myös Rainio Oiva on palvellut RUK:n ennen sotia viestipuolella.Tämä kartta voi olla hänen Talvisodassa käyttämä tai jonkun toisen saman nimisen. Monrepossa näkyy kevyiden kenttätykkien asemat. Niiden numeroinnit 4-6. patteri viittaa Talvisodassa tällä alueelle toimineen II/KTR3 (aiemmin II/KTR6 ja II/KTR16, jälkimmäisenä Turussa Os. Hanelille alistettuna). Kyseiset tykit olivat tukemassa Viipuria puolustavaa JR8:a, jota komensi Sulo Laaksonen. Molemmat kuuluivat 3. Divisioonaan jota komensi eversti Auno Kaila. Viipurin taistelut Talvisodassa ajoittuu sodan loppuun ja venäläisille annettiinkin vielä 13.3.1940 taistelumääräys joka koski koko Viipurin valtausta ja lopettaa sotatoimet vasta kun kaupunki on kokonaan vallattu. Kaupungin keskusta jäi kumminkin suomalaisille mutta kyllä sieltä jouduttiin lähtemään viimeistään 15.3. Viipurin puolustus oli veitsen terällä koska vihollinen oli edennyt kaupungin molemmilta puolilta jo vahvoin voimin kohti vetäytymisteitä.

Jatkosodan aikaan samaisessa paikassa oli Kevyt Patteristo 20 tykit tukemassa Armas Kempin 20. Prikaatia Viipurin puolustuksessa. Kuten kaikki tietää Viipuri menetettiin hyvinkin nopeasti virheellisten komentojen ja huhujen aiheuttamaan pakokauhuun.

Kevyt patteristo 20 oli vielä viikkoa ennen eli 13.6-44 Syvärin sillanpäästä tulossa pois. Junakuljetuksin se siirrettiin Äänislinnan kautta Viipurin lähelle jossa se oli valmiina puolustamaan Viipuria vasta 19.6. iltapäivällä. Vihollisen toiminnan alkaessa 20.6 aamulla patteristo oli ampumavalmiina mutta joutui keskeyttämään tulituen kranaattien loppuessa. Kranaatteja oli pyydetty ja lähdetty hakemaan lisää, mutta eräs komentaja kieltäytyi luovutuksesta vedoten käskyn puuttumisesta korkeammilta tahoilta. Ratkaisiko tämä osaltaan Viipurin menetyksen. Kemppi joutui vastuuseen menetyksestä ja näin arvokasta Taipaleen Talvisodan ja JR7 Tyrjän rykmentin komentajaa kiitettiin kaikesta.




Tykkimerkinnät Monrepos kartanon vieressä Hiekan alueella. Patterit 4.-6.
Patteristo vetäytyi Talvisodassa sodan rauhantulon aikoihin Tienhaaran alueelle. Kartasta vaivoin näkee patterimerkinnät Hietalan pys. länsipuolella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti