Kadoksissa ollut peitepiirros

Ei peitepiirros ole ollut hukassa vaan SF11 ja SF12 Suomen yleiskartat joiden "päälle" peitepiirros on 1944 piirretty! JP

Lapin sota

Katkeran välirauhan ehtoihin kuului yhtenä osana saksalaisten joukkojen ajaminen pois maasta. Tätä toimea tuli Liittoutuneiden valvontakomissio vahtimaan ja sille täytyi antaa saksalaisten ajamisesta todisteita: vankeja, sotasaalista, ruumiita. Mannerhein määräsi Evl. Haahtin neuvottelemaan Rovaniemelle saksalaisten kanssa niiden vetäytymistä ennen varsinaisten ”sotatoimien” alkua. Saatiin sovittua että suomalaiset eivät etene aina tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan mennessä. Toisaalta saksalaiset lupasivat olla tuhoamatta koko Lappia niinkuin alunperin käsky heille oli ollut. Aluksi järjestelmä toimi mutta Neuvostoliiton valvontakomissio alkoi epäillä sotatoimia ja alkoi uhkailla että he joutuvat saksalaiset karkoittamaan, tämä lisäsi suomalaisten keskuudessa riskiä Lapin ja pian koko Suomen valloituksesta Neuvostoliittolaisten toimesta. Neuvostojoukkoja keskitettiin Kuusamoon ja Suomussalmelle sekä Petsamosta tehdyn vahvan hyökkäyksen varjossa. Suomalaisten keskitystä vaikkeutti myös se että Valvontakomissio oli määrännyt Suomen Armeijan rauhanajan kokoonpanoon jonka tuli tapahtua kesken Lapin sodan. Eli sodan lopussa aseissa oli varusmies ikäistä porukkaa.

Saksalaisten miinoittamat vetäytymistiet, tuhotut sillat, vähäiset vangit, ruumit ym. eivät auttaneet Suomea saksalaisten perässä hiipien vaan taas täytyi suomalaisten tarttua aseisiin tosissaan mutta nyt vastassa oli entinen asetoveri. Erikoisia tilanteita syntyi aluksi kun jompikumpi tai jopa kumpikaan osapuolista ei tiennyt oliko kaveri vihollinen vai ei, saiko sitä ampua vai päästää menemään.

Varsinaisiin sotatoimiin osallistu aktiivisesti 3., 6. ja 11. divisioona, Panssaridivisioona, 15.Prikaati. Myös muita joukkoja oli. Sodan alussa saksalaisille alistetut joukot joutuivat irtautumaan ja kääntämään aseensa toiseen suuntaan. Ensimmäiset taistelut käytiin Pudasjärven Sillankorvassa 28. syyskuuta. Loppu sota vietettiin jopa asemasotana käsivarren Lapissa. Sota loppui varsinaisesti huhtikuun lopulla 1945, mutta varsinaista rauhansopimusta ja sotakorvaus kysymyksiä ei ole koskaan ratkaistu.



Peitepiirros on Panssaridivisioonaan kuuluneen Viestipataljoona 6:sen käyttämä. Siinä näkyy kilometreinä etäisyys omiin joukkoihin sekä tietenkin pataljoonan sijainti. Pataljoonaa komensi kapteeni J.Ristola.

I/VP6 sijoitukset Lapin sodan alussa, sijoitettu peitepiirroksesta karttojen SF11 (1941) ja SF12 (1935) alueille.

22.9.-44 Oulu 40 km JPr.

24.9.-44 Oulu 400km PM (päämajaan)

29.9.-44 Korvenkylä

1.10.-44 ja 2.10.-44 Palokangas

6.10.-44 klo.16.00 Pudasjärvi

6.10.-44 klo.24.00 Ranuan Petäjäjärvi

8.10.-44 Ranua

8.10 on sijoitettu Ranualle.

22.9 sijoitus Oulu

6.10 sijoitus Pudasjärvi

SF 11, osa

SF12, osa

Mahtava lopputulo, peitepiirros siirrettynä kartan päälle. 

Teikarsaaren taistelut

Viipurinlahti -44




Teikarsaari

Kartta vuodelta -41 kertoo että sitä on voitu käyttää kesän -41 hyökkäyssodasssa ja/tai vastaavasti kesän -44 torjuntataisteluissa. Jo Talvisodassa Teikarsaaressa käytiin rajuja ja verisiä taisteluita.

Kesällä -41 Teikarsaari vallattiin ilman tykistön tukea ylläköllä ja nopeasti. Vihollisella oli noin 100 varusmiestä puolustamassa saarta. Valtauksen suoritti 2 RannikkoPrikaatille (ISuomRPr) alistettu Tst Os. Miettinen komentajansa majuri Martti Miettisen mukaan. Osaston rungon muodosti Os.Vuorela (Rannikkopataljoona 2=RP2). Taistelut Teikarsaaresta painottuvat enemmän sodan loppupuolelle.

Neuvostoliitto halusi miehittää Teikarsaaren suojatakseen Viipurinlahden ylityksien vasemman sivusta. 30.6-44 suomalaiset huomasivat maihinnousualusten tulevan Teikarsaarta kohden. 25:llä veneellä tehty maihinnousu suojasavuin ja vahvan tykistön tukemana onnistui ja vihollinen ajoi suomalaisjoukot saaren pohjoispäähän johon saatiin jätettyä sillanpää asema (piirretty karttaan). Vuorokauden vaihduttua suomalaiset siirsivät kolme komppaniaa lisäjoukkoja saaren sillanpäähän puolustuksesta vastanneen IV linnakkeiston tueksi ja avuksi. Aamu seitsemään mennessä vihollinen oli lyöty ja myös niiden yrittämä uusi maihinnousu lyötiin takaisin.

Heinäkuun 2.päivä viholliset saivat uuden hyökkäysmääräyksen Viipurinlahden saariin ja sen suorittaminen venyi 4.7. asti. Vihollisen rykmentti (JR160) lähti suorittamaan maihinnousua Johanneksesta ja yksi pataljoona eksyi vahingossa Melansaareen ja suomalaiset tuhosivat tämän lähes kokonaan. Lisäksi suomalaisten tykistö sai kahteen maihinnousualukseen täysosuman joten nekin oli jo poispelistä. Vihollinen aloitti maihinnousun suoritettuaan, jota tuettiin voimakkailla ilmahyökkäyksillä, etenemisen saaren pohjois ja eteläpäitä kohden. Suomalaisten suorittamat vastaiskut ja kosketuksen pitäminen kokoajan päättyi toisen maihinnousuosaston lyömiseen ja pakottamiseen mereen. Toinen osasto sinnitteli saarella uuden maihinnousuosaston saapumiseen saakka. Neuvostoliittolaisen 160.rykmentin tappiot olivat kovat. 1136 miehestä palasi vain 82. Sekä 4:stä 45mm tykistä, 4:stä 76mm kanuunasta, 6:sta 120mm krh:sta ja kaikista jalkaväen aseista palasi vain 79 kivääriä ja konepistoolia.

Miehitys Teikarsaaressa vaihtui lopullisesti 5.7 kun neuvostoliittolaiset saivat lisäjoukkoja ja aseita. Suomalaisten oli vuoro uida pois saaresta ja vihollistietojen mukaan saarelle haudattiin 900 suomalaista sotilasta. Taistelu Teikarsaaresta on yksi unohdettu ja katkerimpia taisteluja Jatkosodan torjuntataisteluissa. Vihollinen sai näin edulliset asemat Suomen mantereeseen suoritettaviin maihinnousuihin jotka saksalaiset torjuivat yhtä lukuunottamatta. Viipurinlahden ylimenon ja mahdollisen mantereen valtaaminen olisi aiheuttanut todella vaikean tilanteen suomalaisjoukoille joita oli Viipurinlahden itäpuolella useita divisioonia.



Majuri Miettinen joutui vielä syyskuun 15.päivä Suursaaressa erikoiseen tilanteeseen kun saksalaisosastot ajoivat rauhallisesti saaren rantaan ja ilmoittivat että miehittävät saaren. Miettisen varoittelusta huolimatta saksalaiset eivät poistuneet saaresta ja siirtyivät rauhallisesti kävellen tuliasemiin rantaan odottamaan lisäjoukkoja. Miettisellä oli omat ohjeet toimintaa varten ja niinpä Suursaaressakin aloitettiin sota entisiä aseveljiä vastaan.

Teikarsaaren kartta vuodelta 1940, piirretty lyijykynällä suomalaisten sillanpää ja sulkulinja saaren pohjoispäässä. 

Vilaniemestä suomalaiset "ruokki" saarien miehitystä.

 

Piisaari-Tiurinsaari kartta (ote merikortista). Koivistolaisten paratiisi, ENNEN sotaa.

Toivottavasti tuo laki ei ole enää voimassa???

Viimeinen voitto

Ilomantsi -44

Suomalaisten tekemät torjuntavoitot Kannaksella ja U-asemassa sai vihollisen etsimään ratkaisua pohjoisemmassa. Maaselän kannakselta vetäytynyt suomalainen 21.Prikaati joutui kovan painostuksen vuoksi vetäytymään Ilomantsin alueelle vuoden 1940 rajan länsipuolelle. 26.7 Kenraalimajuri Erkki Raappana otti täällä rintamavastuun muodostaen Päämajan määräämän Ryhmä R:n. Erikoiseksi tilanteen tekee se että Raappana pysyi siltikin oman 14.D:n komentajana ja oli Ryhmä R:n komentajana Toisen Armeijakunnan kenraalimajuri Mäkisen alistuksessa. Ryhmä R:än kuului kyseinen 21. Prikaati, Kannakselta siirretty RatsuväkiPrikaati sekä 14.D:stä kaksi pataljoonaa muodostaen Osasto P:n (Partinen).

Neuvostojoukot olivat oppineet sodan aikana käyttämään maastoa ja erämaata hyödykseen niinpä kahden divisioonan hyökkäys toteutettiin Ilomantsin seudun korpiolosuhteissa. Suomalaisjoukkojen pitkä perääntyminen oli saanut joukot väsyksiin mutta kenraali Raappanan uhkarohkea kaksipuolinen saarrostushyökkäys erämaiden kautta, Hattuvaara-Lutikkavaara-Ontovaara alueella, vihollisdivisioonia vastaan onnistui. Suomalainen sotilas, hyvä johtaja, Suomen hevonen, usko omiin kykyihin sai operaation onnistumaan ja sodan loppuhetkillä saatu torjuntavoitto on nostettava sodan loppuvaiheen tärkeimpiin taisteluihin.

Erämaa olosuhteet tekivät omat vaikeutensa kahteen kaksipuoliseen saaarrostukseen johtavaan puolustushyökkäykseen. Raskas tykkikalusto ei pystynyt tukemaan hyökkäyksiä ja huolto oli hevosten varassa. Siitä huolimatta saatiin muodostettua ohuet saartorenkaat vihollisdivisioonien ympärille ja saatiin tärkeä torjuntavoitto sekä merkittävä sotasaalis. Tosin suurin osa vihollisista pääsi pakenemaan itään. Elokuun alkupuolella täälläkin siirryttiin asemasotaan ja viholliselta jäi vuoden 1940 raja saavuttamatta.

Julkaisen kaikkien -44 torjuntavoittojen karttoja jatkossa.

Viholliselta otettu sotasaaliskartta

Suomalainen Ilomantsin kartta

Neuvostoliiton kartta Ilomantsin alueesta. Ilomantsi oikeassa alakulmassa. Pohjoisessa iso järvi on Koitere

Ilomantsin kartta, ympyröity Kallioniemen lossi jonka kautta vaarallisesti Kannakselta siirretty Ratsuväkiprikaati siirtyi Ilomantsin pulustajien avuksi 28.7 mennessä

Vellivaara, Niemijärvi, Korkeakangas ympyröity. Kaikki loppukesän -44 taistelupaikkoja.

Möhkön alue

Kuolismaa

Varmaan ollut tositoimissa tämä kartta?