maanantai 21. lokakuuta 2013

Kadoksissa ollut peitepiirros


Ei peitepiirros ole ollut hukassa vaan SF11 ja SF12 Suomen yleiskartat joiden "päälle" peitepiirros on 1944 piirretty! JP

Lapin sota

Katkeran välirauhan ehtoihin kuului yhtenä osana saksalaisten joukkojen ajaminen pois maasta. Tätä toimea tuli Liittoutuneiden valvontakomissio vahtimaan ja sille täytyi antaa saksalaisten ajamisesta todisteita: vankeja, sotasaalista, ruumiita. Mannerhein määräsi Evl. Haahtin neuvottelemaan Rovaniemelle saksalaisten kanssa niiden vetäytymistä ennen varsinaisten ”sotatoimien” alkua. Saatiin sovittua että suomalaiset eivät etene aina tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan mennessä. Toisaalta saksalaiset lupasivat olla tuhoamatta koko Lappia niinkuin alunperin käsky heille oli ollut. Aluksi järjestelmä toimi mutta Neuvostoliiton valvontakomissio alkoi epäillä sotatoimia ja alkoi uhkailla että he joutuvat saksalaiset karkoittamaan, tämä lisäsi suomalaisten keskuudessa riskiä Lapin ja pian koko Suomen valloituksesta Neuvostoliittolaisten toimesta. Neuvostojoukkoja keskitettiin Kuusamoon ja Suomussalmelle sekä Petsamosta tehdyn vahvan hyökkäyksen varjossa. Suomalaisten keskitystä vaikkeutti myös se että Valvontakomissio oli määrännyt Suomen Armeijan rauhanajan kokoonpanoon jonka tuli tapahtua kesken Lapin sodan. Eli sodan lopussa aseissa oli varusmies ikäistä porukkaa.

Saksalaisten miinoittamat vetäytymistiet, tuhotut sillat, vähäiset vangit, ruumit ym. eivät auttaneet Suomea saksalaisten perässä hiipien vaan taas täytyi suomalaisten tarttua aseisiin tosissaan mutta nyt vastassa oli entinen asetoveri. Erikoisia tilanteita syntyi aluksi kun jompikumpi tai jopa kumpikaan osapuolista ei tiennyt oliko kaveri vihollinen vai ei, saiko sitä ampua vai päästää menemään.

Varsinaisiin sotatoimiin osallistu aktiivisesti 3., 6. ja 11. divisioona, Panssaridivisioona, 15.Prikaati. Myös muita joukkoja oli. Sodan alussa saksalaisille alistetut joukot joutuivat irtautumaan ja kääntämään aseensa toiseen suuntaan. Ensimmäiset taistelut käytiin Pudasjärven Sillankorvassa 28. syyskuuta. Loppu sota vietettiin jopa asemasotana käsivarren Lapissa. Sota loppui varsinaisesti huhtikuun lopulla 1945, mutta varsinaista rauhansopimusta ja sotakorvaus kysymyksiä ei ole koskaan ratkaistu.



Peitepiirros on Panssaridivisioonaan kuuluneen Viestipataljoona 6:sen käyttämä. Siinä näkyy kilometreinä etäisyys omiin joukkoihin sekä tietenkin pataljoonan sijainti. Pataljoonaa komensi kapteeni J.Ristola.

I/VP6 sijoitukset Lapin sodan alussa, sijoitettu peitepiirroksesta karttojen SF11 (1941) ja SF12 (1935) alueille.
22.9.-44 Oulu 40 km JPr.
24.9.-44 Oulu 400km PM (päämajaan)
29.9.-44 Korvenkylä
1.10.-44 ja 2.10.-44 Palokangas
6.10.-44 klo.16.00 Pudasjärvi
6.10.-44 klo.24.00 Ranuan Petäjäjärvi
8.10.-44 Ranua


8.10 on sijoitettu Ranualle.

22.9 sijoitus Oulu

6.10 sijoitus Pudasjärvi

SF 11, osa

SF12, osa


Mahtava lopputulo, peitepiirros siirrettynä kartan päälle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti