maanantai 9. huhtikuuta 2012

Luvaton hyökkäys

"Piirretty tiedusteluosasto 436:ssa" ?
"Tolwand see" Suomeksi Tolvantojärvi
Hitler antoi heinäkuussa -41 joukoilleen määräyksen keskeyttää hyökkäys Murmanskin ja Kantalahden suunnilla. AOK Norwegen aloitti silti neuvottelut Suomeen sijoitetun 36.AK esikunnan kanssa hyökkäyksen jatkamisesta. Vanhan valtakunnanrajan ylitse kohti Kantalahtea kulkevan tien suuntaisesti hyökkäävän 36. armeijakunnan 169.D eteni tielle pohjoisesta sekä etelästä päin hyökkäsi saksalaisilla joukoilla vahvennettu suomalainen 6.D käsittäen mm. JR12 ja JR33. Sallan ja Alakurtin välillä puolustaneet venäläiset 104.D ja 122.D yritettiin saada mottiin mutta hyökkäävien divisioonien väliin jäi niin iso aukko että suurin osa vihollisista pääsi pakenemaan. Saksalaiset joukot pyysivät hyökkäyksen jatkamiseksi lisävoimia niitä saamatta. Suomalais-saksalaiset joukot etenivät vielä Vermanjoki linjalle saakka (kartassa pohjoiseen lähtevä joki), mutta saksalainen 169.D oli jo käytännössä kulutettu loppuun joten eteniminen päätettiin pysäyttää syyskuussa ja lokakuun alussa saadun käskyn mukaan piti valmistua puolustustehtävään.
Tolvantojärveen putosi myös saksalaisten Luftwaffen kolme Messerschmitt Bf 109 mallista hävittäjää.

1 kommentti:

  1. Hi, A good friend of mine and myself, are very much interested in the war history. My friend is an underwater a well-known underwater researcher, a fellow of the Royal Geographic Society of Britain. He already found several German fighter planes in Russia. Do you know more locations of fallen German planes in Finland? We could organize a joint expedition. We have all the equipment necessary for such expeditions. If you are interested, please, contact me at +358405321822 or +4917645863826.

    VastaaPoista